Bye Pai.

Aika Paissa meni leppoisasti lähinnä akkuja lataillen (ei sillä että ne olisivat erityisemmin olleet latailun tarpeessa). Makoilimme julkisella uima-altaalla, hyödynsimme bungalowiemme ilmaista wifiä, söimme hyvää ja halpaa thairuokaa, heittelimme frisbeetä (tai no, tätä teimme vain yhtenä iltana, koska seuraavana aamuna frisbeenheittolihakseni olivat niin jumissa, etten pystynyt kääntämään päätäni) ja kiertelimme skootterilla lähiympäristöä. Mitään erityistä kerrottavaa paikasta ei ole, mutta kaiken kaikkiaan meille jäi oikein positiiviset fiilikset.

Pain kämppämme

Sarjassamme Thaimaan hämmentävät kyltit

Pai Canyon

Ostimme pari päivää sitten lentoliput Myanmariin, joten kolme yötä Paissa sai riittää ja oli aika ottaa suunta kohti Bangkokia, jotta ehtisimme hoitaa viisumimme kuntoon ennen lentoja. Paista olisi voinut ostaa matkatoimistoliput suoraan Bangkokiin, mutta päätimme tehdä matkan itsenäisesti ja otimme saman pienen täyteenpakatun paikallisbussin Chiang Maihin kuin millä olimme tulleet. Näin säästimme paljon rahaa, pystyimme rikkomaan pitkän matkan kahdelle päivälle ja nähdä myös vähän Chiang Maita. Bussimatka oli jälleen oma pieni seikkailunsa ja suosittelemisen arvoinen kokemus niin hintansa kuin autenttisen tunnelmansa puolesta. Harmittavasti bussi saapui Paihin täytenä, joten emme saaneet istumapaikkoja, vaan hengailimme koko neljän ja puolen tunnin matkan bussin käytävällä joko seisten tai takana lattialla olleen vararenkaan päällä istuen. Täpötäydessä ja länsimaalaisten standardien mukaan hyvin ahtaassa bussissa oli myös muutama munkki ja koska buddhalaisten munkkien tulee olla koskettamatta naisia, jouduimme pelailemaan hieman tetristä välttääksemme haitalliset vahinkohipaisut. Loppujen lopuksi matka taittui hyvin kivuttomasti ilman istumapaikkojakin, sillä tutustuimme tanskalais-itävaltalaiseen nuoreen pariskuntaan ja heidän kanssaan jutellessa ja matkavinkkejä jakaessa aika meni nopeasti.

Bussissa tuli myös seurailtua paikallista naista vauvansa kanssa ja mietittyä, onko thaimaalaisten ja suomalaisten lasten välillä jotain perustavanlaatuisesti erilaista. Vauva ei inahtanutkaan koko pitkän ja kuuman, paikoitellen vuoristorataa muistuttavan matkan aikana, vaan tuijotteli silmät pyöreinä muita matkustajia ja piteli taaempana istuneen munkin kädestä kiinni. Ja näitä samanlaisia kiltisti hiljaa äitinsä tai jonkun kanssamatkustajan sylissä istuvia lapsia on näkynyt jokaisessa bussissa reissumme aikana.

Nyt olemme siis yhden yön stopilla Chiang Maissa, joka on Pohjois-Thaimaan suurin kaupunki. Huomasimme, että matkatoimistosta ostettuna bussiliput Bangokiin olivat roimasti halvemmat kuin bussiasemalta ostettuna, joten buukkasimme paikat yöbussista huomiselle.

Chiang Main keskustassa on paljon käytettyjä kirjoja myyviä kirjakauppoja, joten myimme Filippiinien ja Kambodzan Lonely Planetimme yhteen niistä ja saimme jo hieman rähjääntyneistä ja alleviivatuista kirjoistamme 12,50e! Sen kunniaksi kävimme budjettimme ylärajoilla olevassa kivassa intialaisessa ravintolassa syömässä kunnon illallisen.